top of page

 irunpiilo

Missä pahuus piileksii?

 P

Arvostettu demoneja vastaan taisteleva Mustan ruusun ritarikunta valmistautuu sodan jumalan kunniaksi järjestettäviin turnajaisiin. Viime vuosina demoneja on tunkeutunut yhä enemmän ihmisten hallitsemaan Lumerian keisarikuntaan tekemään tuhojaan, joten ritarit ovat olleet kiireisiä. Demoneilla puolestaan on ratkaistavana oma ongelmansa, johon vastaus näyttää löytyvän ihmisten maailmasta.
Divider2.png
Divider2.png

Larpin esittely

Pirunpiilo on 4-osainen larppikampanja, joka kertoo demonien ja ihmisten välisestä konfliktista sekä myöhemmin yhteistyöstä. Peli sijoittuu historialliseen fantasiamaailmaan, ja genreinä ovat fantasia, toiminta, draama ja tragedia.

 

Kampanjan pääteemoja ovat moraalikysymykset ja hyvän ja pahan suhteellisuus. Sisältö koostuu monisyisestä kontaktipelistä, toimintapelaamisesta sekä eeppisistä ja traagisista henkilökohtaisista hahmotarinoista. Toiminnan määrä on kohtuullinen, jotta aikaa jää kontaktien ja omien juttujen mehustelulle. Peliohjeita on melko vähän, ja ratakiskotusta on joissain juonissa, mutta valtaosa on pelattavissa melko vapaasti. Sisältö on osin teemallisesti rankkaa. Kampanja on K20 eikä sovellu ensikertalaisille.

Huom. Tämä on kutsupeli, ja vain pelinjohdon kutsumat henkilöt tai tiettyjen ryhmien jäsenet saavat ilmoittautua.

 

KAMPANJAN RAKENNE

Näytös 1

Osa 1: Leirikeskus Leiriniemi (Mäntsälä), 8.-10.1.2027

Osa 2: Leirikeskus Leiriniemi (Mäntsälä), 30.4.-2.5.2027

 

Osien 1 ja 2 välissä kuluu in-game aikaa muutama päivä.

 

Näytös 2

Näillä näkymin osat 3 ja 4 pelataan vuoden 2028 loppupuolella ja pyrimme saamaan saman pelipaikan. Näytösten välillä on 20 vuoden aikahyppy in-game, ja osien 3 ja 4 välillä kuluu in-game aikaa max viikko.

 

Minipelit

Näytösten välissä (eli aikahypyn aikana) saa pelata pelaajien itse järjestämiä minipelejä maltillisissa määrin pelinjohdon ohjeiden mukaisesti, mutta näytöksen aikana ei saa minipelata (esim. osien 1 ja 2 välissä).

 

HAHMOMÄÄRÄ

1. näytöksessä on 31 pelaajahahmoa, joista 8 menee pelinjohdolle. Yleisessä jaossa on siis 23 pelaajahahmoa ja kaksi NPC-hahmoa. 2. näytökseen tulee pieni määrä lisää hahmoja, joihin on erikseen ilmoittautuminen ennen 3. osaa.

 

PELIMATERIAALIT

Yhdellä profiililla pelataan aina yksi näytös eli kaksi peliä. Ennen osaa 1 kukin pelaaja saa pelinjohdon kokonaan valmiiksi kirjoittaman profiilin. Osien 1 ja 2 välissä voidaan pelaajan pyynnöstä säätää hieman kontakteja tai juonia, mutta mitään varsinaisia hahmopäivityksiä ei kirjoiteta. 

 

Osaa 3 varten kukin pelaaja saa uuden profiilin, johon on päivitetty 20 vuoden aikahypyn aikana tapahtuneet asiat sekä juonet. Pelaajien toiveet pyritään huomioimaan, kunhan ne eivät muuta kampanjaan suunniteltuja suuria suuntaviivoja. Osien 3 ja 4 välissä voidaan pelaajan pyynnöstä säätää hieman kontakteja tai juonia, mutta varsinaisia hahmopäivityksiä ei kirjoiteta.

 

Luettavaa materiaalia on odotettavissa arviolta yhteensä 40-70 sivua per näytös:

Faktiokohtainen info:

- Maailmankuva 15-20 sivua 

- Viimeaikaiset tapahtumat 6 + 2~ sivua (1. ja 2. osa)

- Hahmojen yleiskuvaukset (lyhärit) 5-7 sivua

 

Hahmoprofiili 10-25~ sivua

 

Ryhmäjuonitiedostot 2-10~ sivua

KÄYTÄNTÖ

Osien 1 ja 2 pelimaksu per peli on noin 55-70 euroa ja siihen sisältyy sänkymajoitus sekä vähintäänkin viikonlopun aamu- ja iltapalat, mahdollisesti myös lauantain lounas ja päivällinen, jos löydämme kokin.

Divider2.png

Kaikkia hahmoja koskettavia:

  • Sota ja siihen liittyvät kauhut, propaganda

  • Taistelukohtaukset ja fyysiset konfliktit (turvallisesti mallinnettuna, mitään oikeaa osaamista ei vaadita)

    • Taistelukohtauksissa saattaa olla niin tekijänä kuin kohteena satuttamisessa

    • Kuka vain hahmoista saattaa joutua kidutuksen tai kuulustelun kohteeksi (suosittelemme offissa kalibrointia ensin, ja aina saa käyttää turvasanaa)

  • Vihollisuudet: vihaaminen, vihan kohteena oleminen

  • Neuvottelu, strategioiden suunnittelu ja vastaavat keskustelut

  • Uskonto: uskonnollisuuden voimakkuus vaihtelee hahmon mukaan, mutta se on tavalla tai toisella läsnä kaikilla hahmoilla. Uskonto on keksitty, ks. maailmankuva

  • Rituaalit

  • Ihmisten ja demonien vaikutukset toisiinsa

    • Halu saada ihminen valtaansa, ihmisen näkeminen “saaliina” (demonit)

    • Sisäisen pimeyden voimistuminen demonin seurassa (ihmiset)

 

Useita (mutta ei kaikkia) hahmoja koskettavia:

  • Kodin menetys

  • Pakolaisuus

  • Tappaminen ja murhaaminen eri muodoissa, esim. viattomien tai vihollisten tappaminen, muiden uhraaminen

  • Maailmankuvan mullistuminen (peli ei sisällä genrehuijausta)

  • Kaksintaistelu (mallinnettuna)

  • Kirjalliset peliohjeet (profiilissa tai pelin aikana. Määrät maltillisia kaikilla)

  • Rangaistukset (kohde tai tekijä, esim. mallinnettu fyysinen rangaistus, aseman menetys, pakkotyö, synnintunnustus → pelaaja saa vaikuttaa, millainen rangaistus)

  • Yllätykset, esim. yllärisukulaiset, järkyttävät uutiset, isot henkilökohtaiset juonenkäänteet tai elämänmuutokset

  • Vaikeat perhesuhteet

Kampanjan sisältämät teemat ja aiheet

Tähän on listattuna hahmoissa esiintyviä aiheita ja kampanjan yleisiä teemoja. Lista ei ole kaikenkattava, mutta siihen on pyritty sisällyttämään a) aiheet, jotka osa pelaajista saattaisi kokea epämiellyttäviksi b) spesifit teemat ja sisällöt, joita esiintyy juuri tässä kampanjassa muttei välttämättä larpeissa yleisesti. Kerrothan ilmossa, jos listassa on aiheita, jotka erityisesti kiinnostavat tai joita et halua pelata.

Yksittäisiä hahmoja koskettavia:

  • Intiimit suhteet & romantiikka

    • Kyseenalainen suostumus (innoissaan mukana mutta toinen piilottanut päätökseen vaikuttavia totuuksia)

    • Ahdistelu

    • Seksuaaliset teemat

    • Saman- tai erisukupuolisten väliset suhteet

    • Kielletty suhde

    • Enemies to lovers

    • Polyamoria

    • Vanha aviopari

    • Naimiisinmeno pelin aikana

    • Hidas romanssi (slow burn, pining)

    • Kulissisuhde

    • Ystävät etuuksilla (friends with benefits)

    • Suuri ikäero suhteessa (täysi-ikäisten välillä)

    • Epätasapainoinen tai osin toispuoleinen ihastus/suhde

    • Kolmiodraama

    • Mustasukkaisuus

  • Raskaus (pelin aikana, mahaa ei tarvitse propata)

    • Raskaana olevien hahmojen aikuiset lapset tulevat kampanjaan pelaajahahmoina näytöksessä 2

    • Yllätysraskaus 

    • Epäonnistuva aborttiyritys

    • Raskausliitännäinen kehokauhu (pelaaja voi säädellä voimakkuutta ja yksityiskohtia)

    • Painostus lapsen hankkimiseen

    • Lapsen saaminen näytösten välissä

  • Perhesuhteet

    • Syntymättömän lapsen isä tai isävaihtoehto

    • Vanhemmuus: huono/hyvä vanhempi

    • Perheen menetys (hylkääminen tai kaikki kuolevat)

    • Sisaruksen varjossa eläminen, vanhempien syrjimänä/hyljeksimänä kasvaminen

    • Painostava, vaativa tai muuten toksinen perhe

    • Ehdollinen rakkaus

    • Painostaminen naimisiin tai järjestetyn avioliiton suunnittelu

    • Vanhemman manipuloimaksi tuleminen

  • Läheisen tai oman hahmon kuolema (taustatarinassa tai pelin aikana). Pelaajahahmot eivät kuole lopullisesti, mutta saattavat näennäisesti tai väliaikaisesti kuolla. 

    • Oman hengen uhraaminen

    • Toinen uhraa henkensä hahmon puolesta

    • Vanhempien itsemurha

  • Väkivalta

    • Lähisuhdeväkivalta: fyysinen/henkinen

    • Lasten murhaaminen 

    • Oman vanhemman tappaminen

    • Raajan menetys (väliaikaisesti menneisyydessä)

    • Vakava haavoittuminen

    • Kidnappaus 

    • Kuulustelu, kidutus 

    • Uhkailu, kiristys 

    • Kiusaaminen

    • Kosto

    • Sadismi

    • Rituaaliuhriksi vastoin tahtoa joutuminen

  • Terveys, keho ja mieli

    • Transsukupuolinen hahmo (MtF, dysforiaa ja sisäistettyä transfobiaa pelkästään taustatarinassa)

    • Tiedetysti kuolemaan johtava sairaus

    • Fyysiset oireet 

    • Itsensä satuttaminen, viiltely (osin muista kuin itsetuhoisista syistä. Koska yksi hahmo viiltää itseään voimansa käyttämiseksi, kukaan hahmoista ei voi välttyä kokonaan sen näkemiseltä.)

    • Mielenterveyden ongelmat, esim. PTSD, itsetunto-ongelmat

    • ADHD-tyyliset keskittymisvaikeudet

    • Pysyvä muodonmuutos ilman suostumusta

  • Tunne-elämä

    • Syyllisyyden tunteet: selviytyjän syyllisyys tai syyllisyys omista teoista

    • Pelastaja-/sankarikompleksi

    • Kateus, katkeruus, mustasukkaisuus

    • Itsekeskeisyys, oman edun tavoittelu

    • Manipulointi: tavallisesti tai taikuuden (esim. illuusioiden) avulla

    • Huijaus, harhaanjohtaminen (tekijä/kohde)

    • Vastuu, velvollisuudet

    • Pakkomielteet

    • Fanaattinen uskonnollisuus

    • Räjähtelevä tunne-elämä, tunteiden kontrollointihaasteet

    • Omien oikeiden tunteiden piilottelu

  • Asema ja yhteiskunnalliset aiheet

    • Toisen alistaminen tai alisteinen asema/orjuus/palvelijana toimiminen tai toisen käskyvallan alla oleminen 

    • Johtajuus

    • Oman korkean aseman menettäminen

    • Korruptio

    • Kultissa kasvaminen 

    • Vääristynyt maailmankuva

    • Misogyynisessä ympäristössä kasvaminen

  • Fantasiaeeppistely

    • Aikamatkustus

    • Uudelleensyntymä

    • Maaginen side toiseen hahmoon

bottom of page